Translate

perjantai 18. marraskuuta 2016

"Opintomatka" Italiaan

Kaikenlaista on touhuttu sitten viime päivityksen.
Fiona on koko syksyn käynyt isännän kanssa Nose Work-
kursseilla. Nyt on kolmas kurssi menossa, Fiona on
"sikahyvä", kuulemma. Mä olen tietysti hyvin happy koska
tämä on isännän ja koiran ensimmäinen "virallinen" harrastus.

Danny ja Shania chillaavat kotinurkissa terveinä ja ilmeisen tyytyväisinä.

Syksyn kohokohta oli kuitenkin opintomatka Italiaan ja lagottojen
päänäyttelyä ja työkoetta seuraamaan rodun kotimaassa.

Ihan omin silmin nähtynä Raduno 2016.
 Siinä hän on ROP eikä turhaan jenkeistä asti paikalle lentänyt. Kaunis lagotto.
 Tuomari etsii hymyssä suin parasta päätä.
 Paikan päällä ei maisematkaan hullumpia olleet.
 Nyt etsitään italian metsien aarteita,tryffeleitä.
Kokeessa oli 10 min aikaa etsiä kolme piilotettua tryffeliä. Tämän luokan (en muista mikä lk) yksi lagotoista löysi tarvittavat kolme. Lisäksi se kaivoi myös yhden ylimääräisen 40g painavan valkoisen tryffelin joka on tässä.
 Roomassa sitten bongantiin tärkeimmät nähtävyydet eikä siinä kyse ollut lainkaan koirista.
 Pikkuhiljaa alkaa ajatukset siirtyä ensi vuoteen.
Toteutuuko ensimmäinen lagottopentue 2017, toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti