Translate

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pakkaspäivän päivitykset

Hyi kuinka pakkanen on viime viikon meitä kurittanut.
Nyt kun säästytään tassujen pesulta niin pukeminen
on taas oma projektinsa. Dannyn ja Shanian kuontalot
alkaa olla sen näköisiä että trimmikoneella on melkoinen
työmaa.
Lagottokannasta on löytynyt muutama aivojen kiertymään
sairastunut yksilö. Helsingin yliopistossa on nyt tutkittu geeni-
tutkimukseen lähetetyt näytteet, Fenosta näyte on otettu jo
muistelisin n.8 vuotta sitten. Kaikkiaan näytteitä on ollut n 1300
joista geenivirheen kantajia 11 % ja geneettisesti sairaita 1%.
Feno on kantaja. Katselin Fenon ja muutaman kantajan ja
yhden sairaan sukutaulua, löysin yhden italialaisen koiran joka
oli näissä lähes kaikissa sukutauluissa ja sairaalla sekä isän
että äidin puolella.
Minähän en näistä geneettisistä asioista ymmärrä yhtään joten
ihan on pelkkää omaa pähkäilyä. Hienoa kuitenkin että tätäkin on
lähdetty tutkimaan ja pystytään jättämään sairastuneet jalostuksen
ulkopuolelle. On se 1% prosenttiakin likaa silloin kun se
kohdalle kolahtaa.

Ai, aijai tassua palelee. Henkilökuntaa, henkilökuntaaa tossu tassuun, huutelee Danny.

Fenon kanssa sänkipellolla. Häikäisevän kaunista.

Kätevä emäntä huolehtii lihasten lämmityksestä ihan itse.

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat taas kerran! Meidän Leidi ei takkia ja tossuja tarvitse, vauhtia piisaa lämpimänä pysymiseen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ulla ! Vauhdikas pikku-Leidi :)

    VastaaPoista