Translate

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Vesikoiria vepettää

Supermahtava, innostava, yllättävä viikonloppu Hartolassa
Kunkkulan koirakeskuksessa Espanjanvesikoiraharrastajat ry
järjestämässä kesäleirissä. Teemana tällä erää uusi laji meille vepe
ja taipparit. Kaksi päivää uutta ja ihmeellistä Shanialle ja mulle,
upeasti selvittiin kaikista haasteista. Mihin kaikkeen nämä koirat
oikeen pystyvätkään voin taas jälleen ihmetellä.

Spanielien taipumuskoe
Kävimme läpi ja testasimme eri osa-alueet.
Sosiaalisuus - Tuomari käy tervehtimässä ja katsoo koiran käyttäytymistä
ihmisiä ja muita koiria kohtaan.
Jälki - Shania haki kanilla vedetyn jäljen välittömästi ja otti 90 asteen
kulman tarkasti
Haku - Samantien kun päästin metsässä Shanian irti se lähti hakemaan
riistajälkeä, sehän löytyi heti kun siitä oli vastikää hirvi kulkenut.
Shania irtosi myös riittävän kauas vaikka käväisi välillä luonani.
Hyvää harjottelua olisi kahden kulkeminen metsässä, sitähän me ei
olla tehty kun porukalla yleensä kuljetaan.
Ammunta - pieni hätkähdys ammuntaan mutta Shania jatkoi välittömästi
omia touhuilujaan
Vedestä nouto - onnistui, vaikka tätä pidän vaikeimpana osuutena koska
Shania pudottaa usein hakemansa takaisin veteen siinä vaiheessa kun
jalat osuvat pohjaan. Sain sen pitämään riistapukin (vaikka ei ollut ennen
nähnytkään) suussa kuivalle maalle asti. Läksin siis peruttamaan siinä
kohtaa kun se alkoi saavuttaa rantaa ja toistin käskyn "pidä".
Harkinnassa ensi kesänä taipparit.

VePe
Lauantain tehtävät:
Ensin hyppy veneestä ja minä odottelin rannalla.
Tässä ei mitään ongelmia, en edes kutsua ehtinut huutaa.



 Seuraavana köyden heitto veteen joka tietty piti noutaa, se kun onnistui
köysi laitettin veneeseen kiinni, Shania hakee köyden ja vetää veneen rantaan.


Sunnuntaina:
Koirat viedään vuorollaan veneeseen josta ne hyppäävät ja
toisesta veneestä heitetään köysi johon ne tarttuvat ja vetävät
veneen rantaan.

Mä osaan tämän ei ongelmaa !!












Viimeinen osuus on vaikea Shanialle. Hyppy veneestä ja sen pitäisi tarttua
hukkuvan kädessä olevaan patukkaan. Shania hyppää kyllä mutta hukkuva on jo
liikaa ja se ohittaa niukasti hädässä olevan ja ui rantaan. Rantavedessä se sitten
tutustuu paremmin hukkuvaan joka kuitenkin jäi henkiin.



Kaikki odottaa että mä pelastan ton joka huitoo noilla patukoilla. Arvatkaa mitä mä teen?

Minä uin rantaan henkeni edestä.
Ei se sitten hukkunutkaan, onneksi ei paha mieli olisi tullut.







Katsokaas Cavaa, sehän miltein lentää.

Tässä on ihan oikea harrastaja joka näytti mallia.

Girolla on homma hallussa.

Lajia jo harrastava vesiäinen. Pitkätukkaisen kannattaa laittaa ponnari päähän.

Vielä pari metriä ja ihminen on pelastettu.

Läpi vaikka suhisevan kaislikon.

Hei, tää on niin Esco sen tunnistaa jo katseesta.

Kaikki taitavat ja tarmokkaat koirat palkittiin herkullisilla nameilla arvatkaa vaan sainko minäkin, nam.



















3 kommenttia:

  1. Aivan mahtavat nuo teijän harrastustouhut! Ja kertakaikkisen elävästi kuvin tarinoitu tapahtumat, onnittelut Shanian onnistumisesta, taitava likka! On se koiran kanssa harrastelu monipuolista puuhaa!

    VastaaPoista
  2. Vepe on kerrassaan hauskaa sitä me halutaan lisää. Montaa lajia on tullut kokeiltua ja aina nämä koirat jaksaa yllättää fiksuudellaan.

    VastaaPoista
  3. Haaste teille meiltä: http://paso-energiaa.blogspot.fi/2013/09/kesakuvahaaste.html

    VastaaPoista