Uimisen ilot on jätetty jo ensi kesään. Laiturilta hyppely oli hauskaa puuhaa. Muutaman kerran huomattiin Fannyn lähteneen sorsien perään uimaan mutta kiltisti se palasi kutsusta takaisin.
Translate
maanantai 15. syyskuuta 2025
Kesän muistoja
sunnuntai 29. kesäkuuta 2025
Koulutusta, kisoja ja kaikkea kivaa
Kovin laiskaksi olen tullut päivittääkseni näitä sivuja.
Fannyn kanssa olen käynyt
muutaman virallisen nosekisan. Viimeisimmästä kisasta KEK1 saimme 100p/3vp, se
riittää luokkanousu-tulokseksi. Toukokuun lopulla jätin nosen tauolle ja sen
jälkeen olemme keskittyneet uuden ilmaisun harjoitteluun. Fanny on ilmaissut
nosessa istumalla ja siihen on liittynyt AINA kielellä lipaisu josta sitten
tulee virhepisteitä. Nyt uusi ilmaisu alkaa olla valmis ja jatkossa ilmaisu on
tuijotus. Treeniä vielä riittää ilmaisun siirtämisessä nose-hajuun mutta hyvä
tästä tulee kun meillä on tarkat ohjeet.
Näyttelyissä olen käynyt seuraamassa
Pipsaa(F Ipanapa Ipanema). Pipsa on reippaasti esiintynyt ja arvostelut on
olleet hienoja. Pipsa ja Minna aloittavat syksyllä ammattimaisen koira-avusteisen toiminnan koulutuksen
ja sen jälkeen Pipsaa odottaa "työpaikka" päiväkodissa, upeaa!
![]() |
Shania täytti huhtikuussa jo 14v. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)